Vattulan luontoretki

Vattulan aarnialue on vanhan metsän sirpale, joka on rauhoitettu Tampereen ensimmäisenä luonnonsuojelualueena vuonna 1959. Se on pääasiassa vanhaa kuusikkoa, ja alueella on runsaasti kaatunutta puuta, joka saa lahota metsään rauhassa ja tuottaa harvinaisille kääpälajeille kasvualustaa. Näitä ovat mm. tippakääpä, ruostekääpä, lumokääpä ja rusokantokääpä. Myös muu sienilajisto on runsasta ja monilajista. Esimerkiksi rouskuja ja haperoita alueella kasvaa paljon. Varsinkin loppusyksystä alueella kasvaa runsaasti suppilovahveroita. Alue on osa laajaa Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualuetta.

Ympäristönsuojeluyksikkö järjestää kesäisin luontoretkiä. Retket ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Muista sään ja maaston mukaiset varusteet sekä koronaohjeistukset turvaväleistä ja hygieniasta. Kantakaupungin retkien lähtöpaikoille olisi hyvä saapua mahdollisuuksien mukaan kävellen, pyörällä tai bussilla. Luontoretkien oppaana toimii kokenut luontoasiantuntija ja monilta aiemmilta luontoretkiltä tuttu Lasse Kosonen.

The event is finished.

Päivämäärä

08 Aug 2021
Expired!

Aika

10:00 - 12:00

Sijainti

Vattula, lähtö klo 10 Kaitavedentien ja Pulesjärventien risteyksestä, josta jatketaan pikkuautoilla
Kategoria

Järjestäjä

Tampereen kaupunki
Sähköposti
ymparistonsuojelu@tampere.fi
QR Code